torstai 18. heinäkuuta 2013

Appalakien nousu

Laurasian reuna ruttaantuu eli poimuttuu kuin matto
Katso suurta karttaa tästä linkistä
Dr Ron Blakey wikimedia

Peptalk ...
Sanoisin, että no tartutaan sitten härkää sarvista ja käydään Appalakien geologian kimppuun. Vaan ah ja voi, eihän tähän aikaan maapallolla ole härkää eikä meidän tunkeilevan kalaporukkamme lisäksi yhtään lämminveristä nisäkästä, ei vielä satoihin miljooniin vuosiin.

Ok. No sanoisin sitten, että otetaan Dunkleosteusta pyrstöstä, vaan niin hulluja emme sentään ole. Pikkuhiljaa tutkimusretkemme yltiöpäinen vaarallisuus alkaa käydä ilmi, ja muistamme Etelämantereen ja Pohjoisnavan etsijöiden kohtaloita. Kaikkea sitä ihmisen uteliaisuudesta pitääkin henkensä kaupalla tehdä, kun voisi kotona keinutuolissa romskua lukea, kahvia hörpätä ja kuolla kerran vanhaan ikään. Vaan sellaisia me ihmiset luonnostamme olemme, pohjattoman uteliaita ja järjettömän rohkeita.

Joten käymme rohkeasti tutkimaan Miguashan maisemien paleogeologiaa ymmärtääksemme paremmin tätä koko maapallon elämän tulevaisuudelle niin tärkeää aluetta. Kuka tietää, joku tämän blogin lukija tai kirjoittaja voi joskus Kanadassa päästä ihan paikan päälle näitä katsomaan ja käsin koskettamaan!


Yksityiskohta. Appalakit keski-Devonian kaudella
kuva wikimedia

Appalakit tänään
Miguashan seudun eroosion kuluttamaa vuoristoa elokuussa 2005
Pic de l’Aube. Parc national de la Gaspésie
© 2013 Mathieu Dupuis Miguasha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti